LOVE

LOVE

20.3.2014

BLAAAAAAAAH

plöö.

Mullei oikeastaan ole mitään sen erikoisempaa kerrottavaa yhtään mistään, mutta halusin silti tulla kirjotteleen tylsyyttäni tänne. Onneksi omaan blogiin on luvallista jaaritella huvikseenkin, ilman sen suurempaa syytä. :)

En siis ole tänä aikana tehnyt oikeastaan yhtään mitään, paitsi että kävin pikavisiitillä opistolla vähä aikaa sitten. Ärsyttää oikeastaan, etten kerkeä siellä koskaan muutakun käydä näyttämässä naamaani, (ja nyt myös mahaani) mutta sekin piristää itseäni jo aika paljon. On ikävä sinne.. Jotenkin sen paikan tunnelma on kuitenkin muuttunut siitä mitä itse siellä silloin opiskelin. Opiston henkinen taso on varmaan noussut, koska kun itse olin siellä niin se oli aikamoinen eläintarha, niin arkisin kuin viikonloppuisinkin. :D  Nyt tuntuu että siellä ei tapahdu enää mitään jännittävää. Ei sillä, että mä siinä puolen tunnin visiitillä mitään kerkeisin näkemäänkään, mutta kun kuuntelee nykyisten opistolaisten puheita niin aika erilainen meininki tuntuu olevan kuin silloin oman opiskelun aikaan. Harmi sinänsä, koska meillä oli himputin hauskaa. :)

Muuten mä sitten oonkin oikeastaan vain viettänyt koti-iltoja, ja selaillut netistä kämppiä ympäri Suomen. Mulla on hirveä muuttovimma! Tahtoisin ihan hirrrrrrveästi muuttaa jonnekin omakotitaloon, ja niitä tässä nyt on sitten selailtu yhdessä Mikon kanssa. Ja toki tässä muuttovimmassa osasyynä on sekin, että alkusyksystä/kesänlopusta tulee tänne se uusi kaveri, joten isompi asunto ei senkään vuoksi olisi pahitteeksi. Muutama talo olisikin ollut ihan älyttömän hyvä, mutta kun toiveissa on löytää asunto jossa voidaan sitten koko perhe asua pidempäänkin, niin tarkoituksena olisi löytää asunto jossa olisi sitten mukulallekin oma huone.

Hankalaa tästä muuttoasiasta tekee vain se, että Mikon työpaikka on täällä Viitasaarella, eikä täällä ole hirveästi noita omakotitaloja vuokralla. Eikä pahemmin uskalla muualle muuttaa, jossei kummallakaan ole työpaikkaa tiedossa. Niinpä tämä asia on vielä melko pitkälti mietintämyssynä. Kyllähän me aluksi tässäkin kämpässä mahdutaan olemaan, joten ei tällä asialla ole niin kiire. :)

Viimepäivinä mullon ollut hirveä ulkonäkökriisi. Kun maha kasvaa, ja naama näyttää samalta kun 15-vuotiaana, niin rehellisesti sanottuna muutaman kyyneleenkin oon tainnu sen takia itkeä. Mä en normaalisti ole kovin pinnallinen ihminen, enkä hirveästi ulkonäköä ajattele, mutta jostain sekin on nyt tullut päähän. Ja tää itkuherkkyys on sitten ehkä maailman ärsyttävintä. Musta tuntuu että voisin kaupassakin itkeä vaan sen takia jos kaupassa ei myydä juuri sitä asiaa mitä sillä hetkellä tekee mieli. :D

Tätä kriisiä ei yhtään helpota tää mun laiskuus laittautumisen suhteen. Mä en oo enää aikoihin jaksanut meikata kunnolla saati sitten laittaa hiuksia. Monesti tulee tunne, että nyt mä haluan laittaa itseni nätiksi (tai ainakin niin nätiksi mitä tätä naamaa voi. :D ) mutta sen jälkeen kun oon käynyt suihkussa ja meen kuivaamaan hiuksia niin se tyssää siihen. En vaan jaksa. HEH, tarviin Puppe sut tänne meikkaamaan mut! Että jos satut tätä blogia lukemaan niin tuleppas tänne!

HUH, tulipas tästä avautumispainotteista. No, ei kait täsä, kukaan tuskin jaksais enempää lukea, enkä mä oikeastaan jaksa enempää kirjottaakaan. :D Rupean siis lihottamaan itseäni entisestään, ja kipasen keittiöön.

SMO.



2 kommenttia:

  1. Tässäpä ois sulle haaste :) http://kertakayttoelama.blogspot.fi/2014/04/haaste.html

    VastaaPoista