LOVE

LOVE

20.12.2013

Think Positive

Vaikka mulla onkin kauhea nuha, joulustressi ja sää masentaa, niin ajattelin että jos mä listaan positiivisia asioita, niin ehkä mun mieli kohentuisi tästä sen avulla. Kokeilemisen arvoinen ajatus.

Eli;

5 positiivista asiaa minussa itsessäni

1. Olen todella sosiaalinen
2. Olen hyvin empatiakykyinen
3. Olen taiteellinen
4. Osaan ajatella asioita myös muiden kuin itseni näkökulmasta
5. Tutkiskelen paljon itseäni ja aatteitani, sekä pyrin kehittämään itseäni

5 positiivista asiaa menneisyydestä

1. Olen oppinut virheistäni
2. Vastoinkäymisten avulla olen entistä vahvempi
3. Siitä, että olen asunut niin monen nuoren kanssa saman katon alla, olen oppinut jakamaan asioita, sekä           kunnioittamaan toisen tilaa ja omaisuutta
4. Se, kun sain välit kuntoon perheeni kanssa
5. Se hetki, kun tajusin jättää minulle pahaa oloa tuottavat asiat ja ihmiset taakseni

5 positiivista asiaa nykyhetkestä

1. Minulla on ihana poikaystävä, jonka tiedän välittävän minusta
2. Minulla on maailman hienoimmat koirat
3. Olen ainakin melkein täysin onnellinen
4. Uskallan nykyään puuttua epäkohtiin
5. En enää pelkää myöntää tarvitsevani apua jossain

5 positiivista saavutusta elämässä

1. Valmistuminen nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi
2. Onnistuin kouluttamaan koiranpennustani loistokoiran (no, onhan se vilkas, mutta se on kuitenkin vielä           pentu)
3. Muutto toiselle paikkakunnalle, vaikka se aluksi jännittikin
4. En tiedä onko tämä niin saavutus lainkaan, mutta esiintymispelon vähentyminen
5. Tämäkään ei varsinaisesti varmaan ole saavutus, mutta ihmishengen pelastaminen

Tämä oli nyt tällainen vähän erilaisempi kirjoitus, mutta täytyy myöntää, että positiivisten asioiden muisteleminen ja pohtiminen ihan oikeasti piristää. Nenä on tukossa ja henki ei kulje, mutta olo on huomattavasti paljon parempi, kuin ennen tätä.






Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin,
tahmatassu kuittaa.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti