LOVE

LOVE

30.5.2011

Will u catch my tears?

Eilen minua väsytti ensin koko päivän, ja luulen että se jotui sateesta. Sitten kun yritin mennä nukkumaan, niin väsymys vaihtui pitkästä aikaa ahdistukseksi. Tina yritti vieressäni kysellä että miksi minua ahdistaa, ja mikä minun on, mutta koska en osannut vastata edes itselleni, niin kuinka voisin vastata hänelle?

Olen siis tosiaan nyt toista viikkoa jo töissä, täällä Keski-Suomen Opistolla, jäin siis tänne työssäoppimaan. Koulu loppui 20.5. mutta en silti kutsu tätä kesälomaksi, koska periaatteessa minä opiskelen tälläkin hetkellä, kun olen työssäoppimassa.

Kesä on jo tullut, mutta en ole vielä saanut kunnon kesäfiilistä itselleni, kun on vain niin ikävä kaikkia ihmisiä. Onneksi meillä on suht pitkä kesäloma jotta pääsen käymään taas pitkästä aikaa Tampereella ja Helsingissäkin.

Unistani on tullut entistä pelottavampia ja oudompia, enkä enää aamuisin herää herätyskelloon, vaan Tina joutuu aina herättämään minut. (Minä siis asun täällä Opistolla.)

Mutta lauantai oli ihan mukava päivä, me kävimme äidin kanssa Jyväskylässä ja ostettiin hirveästi vaatteita ja käytiin kahvilla. Sanoinkin äidille, etten muista koska viimeksi meillä olisi ollut yhdessä näin hauskaa.

Mutta nyt minun pitää lähteä syömään, jotta jaksan taas yhden työpäivän lisää.

See ya,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti