LOVE

LOVE

11.3.2010

"I'm Sleepwalker."

Taas kiva päivä ollut. Ensin yhdeksältä psykalle, sieltä kävelin liikuntapuistoon, ja siellä pari tuntia. Sitten kahdeltatoista laitoin Jerelle viestiä, että tulisiko hän kylälle kanssani, ja sattumoisin hän olikin jo siellä. Näin siis veljeni taas tänään. 8)

Yhdeltä Jere lähti takaisin Jyväskylään, ja minä kotiin. Nyt istuskelen tässä koneella, ja suunnittelen huomista päivää, joka toivon mukaan tulee myös olemaan mahtava päivä. ^^

Pitäisi ostaa filmiä järjestelmäkameraani. Ajattelin tälläkertaa ostaa mustavalkofilmin lisäksi myös värillisen. Nyt on ollut niin kauniita kelejä, että tekee koko ajan mieli mennä ulos kuvaamaan. Eilen illalla kävinkin digikamerallani kuvaamassa, mutta jotenkin en vain tykkää enää käyttää sitä..

Nyt kun olen taas saanut rakkaussuhteen filmijärkkärini kanssa, niin en oikein löydä enää minkäänlaista yhteyttä pokkariini.

Ja jos joku nyt pitää minua ihan vinksahtaneena, kun puhun minun ja kameroideni välisistä suhteista, niin en, en ole hullu. Kamerat eivät puhu minulle. Tai itseasiassa, kyllä ne puhuvat. Mutta omalla tavallaan. Jos minä otan kameran käteeni, ja se tuntuu hyvältä, ja minun tekee mieli kuvata sillä, niin silloin lähden kuvaamaan. Minulle on hyvin tärkeää, että kuvaan kameralla, jonka kanssa minulla on hyvä suhde. Sellainen kuvaaja-kamera -suhde.

Kerrankin Hitsu kysyi, että haluanko kuvata hänen järkkärillään, ja kun vastasin kieltävästi, niin hän ihmetteli kovasti, että miksi en, sillä olin juuri puhunut siitä, kuinka haluan oman digitaalisen järjestelmäkameran. Mutta kun selitin, että kuvaan vain kameroilla, joiden kanssa minulla on suhde, niin hän ymmärsi.

Kai tämän teorian ymmärtävät vain ihmiset, jotka valokuvaavat itsekin.

Uutta kameraa hankkiessani minä tunnustelen kaupassa jo, mikä tuntuu minun kameraltani. Toki siinä täytyy olla tiettyjä perusjuttuja, ja edellytän kameralta aina tiettyjä asioita, ja sitten siihen lisäksi sen vielä täytyy tuntua oikealta. Sen kameran täytyy ikään kuin kutsua minua. (HUOM! Kamerat eivät edelleenkään puhu minulle, eivätkä huuda nimeäni tms. Sen täytyy vain tuntua oikealta.)

Jaksaisin selittää suhteistani eri kameroihin vaikka loppupäivän, mutta luulen että se aihe kannattaa jättää nyt tähän, eiköhän tuossa ollut kuitenkin jo aika paljon kaikkea.

Taidan kohta lähteä kaupungille, ja toivon mukaan näen Ainonkin, sillä minun on kova ikävä häntä. En ole nähnyt häntä taas moneen viikkoon.

Hieman harmittaa, kun olen niin huono tapaamaan ystäviäni. Lodellahan minä käyn melki joka päivä, mutta siis muita ystäviäni. Niitä muita jotka auttavat minua kuitenkin.

Mutta ehkä minä tässä opin taas sen uudestaan. Toivon niin, ja teen kaikkeni, että se kanssa toteutuu.

Love ya,

Piia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti